Suomen kokoisessa maassa teollisuuspolitiikka määrää yksinkertaisesti joko hyvinvoinnin tai pahoinvoinnin. Hämmästelen hallituksen reagointikykyä tällä hetkellä. Sanoja on paljon, tekojen vaikutus vähäinen. Länsirannikkoa odottaa synkkä ensi vuosi, suuri talousveturi Turun telakka haukkaa tyhjää, jos ei nopeasti tehdä hallituksen puolelta samanlaisia ratkaisuja kuin Espanjassa ja Italiassa – mikä sekin on vain tekohengitystä.

Turun telakalla on valtavat työllisyysvaikutukset esimerkiksi Satakuntaan, olen törmännyt lähes joka paikkakunnalla työpaikkoihin, jotka jossain määrin ovat riippuvaisia Suomen telakoista ja varsinkin Turun ja Rauman telakasta. Toivottavasti olen väärässä, mutta nyt on aika painaa sitä kuuluisaa paniikkinappulaa. Telakoiden kerrannaisvaikutus on sitä luokkaa, että länsirannikon hyvinvointi on todellisessa vaarassa. Kenellä on työtä olisi syytä varautua pahanpäivän varalle. Työttömien katkeamaton jono saa vielä ennennäkemättömiä piirteitä, konkurssien muodossa.

Nyt olisi hyvät neuvot kalliit, mutta tässä tulisi yksi kestoidea ilmaiseksi.

Meillä on edelleen Euroopan suurin työmaa Olkiluodossa, mikä työllistäisi länsirannikon melko hyvin, mutta kun ei, niin ei. Oikein kohdennettu työllisyyspolitiikka olisi pitänyt tehdä samalla, kun lupa saatiin voimalan rakentamiseen. Nyt se on yhtä kaaosta edunvalvonnallisesta näkökulmasta katsoen, sama kuin hakkaisi pimeässä päätä seinään.

Seuraavan voimalan, tai voimaloiden rakentamisesta päätettäessä, tulisi ottaa nykyiset työllisyyteen liittyvät ongelmat huomioon. Kotimainen työpanos kunniaan, niin voimalatyömailla kuin telakoilla. Sen verran minäkin ymmärrän talouden päälle, että kotimaisilla ratkaisuilla hyödyt jäävät rajojemme sisäpuolelle, siitä suomalainen hyvinvointi on tehty.

Vai onko joku eri mieltä?

Jos on, niin mieli tulee muuttumaan vuoden 2010 aikana, ellei hallitus tee todella nopeita liikkeitä maamme vientiteollisuuden pelastamiseksi. Jos sen vielä selvemmin sanoisi, niin sijoittajaurootkin näkevät ensi vuonna tunkioillaan yksitoista varvasta. Hälytyskellojen luulisi soivan, kun napa lähenee selkärankaa. Eikä mahdollinen kevään lakkoaalto ainakaan helpota tuskaamme.

Joulurauha pakottaa meidät olemaan kilttejä ja ostamaan läheisillemme turhanpäiväistä krääsää. Jos ostaisin jotain, niin sellaista mikä menee kurkusta alas vatsan täytteeksi tai sellaista, missä lukee ”meijän tekemä”, mistä verorahat kerätään parempaan tulevaisuuteen, se tuo joulurauhan.

Jouni Nurmela

Kirjoittaja on Metalliliiton aluetoimitsija ja Rauman kaupunginvaltuutettu